Hevoset

Hilu

Hilu-tamma (Hilton Kilinä) on työhevosmallinen Suomenhevonen. Hilu on syntynyt vuonna 1998 ja opetettu työkäyttöön jo nuorena. Suuresta koostaan ja massastaan (n. 700 kg) johtuen ravikäyttö on jäänyt yhteen paikallisravi kokeiluun.

Hilun luonne on "täydellinen" nykyisiin töihin, tyyni rauhallisuus ja kova itsetunto tekevät Hilusta työnarkomaanimaisen puurtajan ja avustajan. Setolkkakellon ääni on Hilulle merkki töihin pääsystä, yhtään vastentahtoista töihin lähtöä ei ole ollut.

Hilulle sopii kaikki työt, olemme ajaneet tukkia, monenlaista henkilökuljetusta kesäisin ja talvisin, myös heinäpellolla ovat niitto- ja haravakone huilanneet perässä ja ravikorttikurssillakin on Hilu käynyt volttaamassa.

Hilun käyttökapasiteetista kertoo paljon keikkamme liikennevaloissa, lentokentällä ja mm. viime kesäinen traktorikilpailujen vetokisa mönkijää vastaan traktoreiden seassa.

17-vuoden iästään huolimatta Hilu on elämänsä kunnossa, työvuosia on jäljellä hyvinkin vielä 5-6.

Hilulla on neljä varsaa, jotka ovat hyvin paljon emänsä tyyppisiä (isä oreista riippumatta). Hilu on siis vahva periyttäjä, tällä hetkellä varsottaminen on harkinnassa.
Nykyinen kotitalli LUMO:lla on Hilulle ihannepaikka, huippuravinnon ja tallin rauhallisuuden vuoksi.

Näistä sanoista vastuussa on Hilun työkaveri ja omistaja Jussi.